 |
 |
 |
||
 |
||||
 |
Sanan "wicca" etymologiaa ei tiedetä, mutta on esitetty että sanan juurena olisivat anglosaksin "weik" tai "wic", jotka olisivat tarkoittaneet uskontoa, magiaa, viisautta tai taivuttamista/kääntämistä. Muita usein käytettyjä nimityksiä ovat noituus, uusnoituus ja vanha uskonto. Kaikki noidat tai uusnoidat eivät ole wiccoja, ja jotkut wiccat eivät halua itseään nimitettävän noidiksi.
Wiccan alkuperästä on monia käsityksiä, mm. -Käsitys siitä, että wicca on eurooppalaisen noituustradition perheissä säilynyt jälkeläinen, ja tämä noituustraditio olisi ollut Euroopan vanha, esikristillinen uskonto. - Käsitys siitä, että Gerald Gardner kokosi wiccan Margaret Murrayn, Charles Lelandin, Golden Dawnin ja muiden lähteiden pohjalta yhteistyössä Doreen Valienten ja muiden kanssa 1939 alkaen. Tämä käsitys lienee lähinnä totuutta. 1900-luvun alussa tärkeitä wiccan syntyyn vaikuttaneita ihmisiä olivat seuraavat henkilöt: Egyptologi ja antropologi Margaret Murray, joka kirjoitti kirjat "The Witch-cult in Western Europe" (1921) ja "The God of the Witches" (1933). Murray loi teorian noituudesta vanhan eurooppalaisen uskonnon jäänteenä. Murrayn työtä pidetään nykyään erittäin kiistanalaisena. Charles G. Leland, joka julkaisi teoksessaan "Aradia, or the gospel of the witches" (1899) kuvauksen Italiassa säilyneestä Dianaa ja hänen messiastytärtään Aradiaa palvovien noitien kultista. Gerald B. Gardner, joka väitti, että hänet oli initioitu Englannissa säilyneeseen coveniin 1939. Gardner julkaisi ennen Englannin noituuslakien purkamista (1951) salanimellä kirjan "High Magic's Aid", ja myöhemmin kirjat "Witchcraft Today" sekä " The Meaning of Witchcraft". Gardner kirjoitti Doreen Valienten avustuksella vanhojen rituaalien kappaleiden ja muiden tekstien (mm. Golden Dawn, Aleister Crowley) pohjalta rituaali-ja muut tekstit pyrkiessään luomaan toimivan, kokonaisen tradition. Wiccan kenttä on kokenut suuria muutoksia 60-luvulta lähtien, ja monien nykytraditioiden rituaalit ja lähestymistavat eroavat suuresti Gardnerin alkuperäisestä wiccasta.
Kuten useimmissa uuspakanallisissa uskonnoissa, myös wiccassa pidetään luontoa pyhänä ja Jumaluutta luonnossa läsnäolevana. Tämä käsitys pohjautuu Euroopan ei-kristillisiin ja esikristillisiin uskontoihin. Melko yleisesti voidaan sanoa wiccoille olevan yhteistä mm. seuraavat seikat: - Positiivinen suhde luontoon pyhänä - Ihminen koetaan osana luontoa, ei ylempänä eikä alempana - Naisten asema tasa-arvoisina tai johtavina papittarina - Oman kokemuksen korostaminen - Muiden uskontojen suvaitseminen - Kaikenlaisen käännyttämisen pitäminen epäsuotavana - Seksuaalisuus ja ruumiillisuus hyvinä ja pyhinä asioina - Henkilökohtainen yhteys Jumaluuteen - Kaikilla mahdollisuus toimia pappina/papittarena - Elementtisymboliikan käyttö (ilma, tuli, vesi, maa, henki) - Erilaiset covenrakenteet Wiccaa harjoittavat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, eklektikoihin ja traditionalisteihin. Eklektikolla tarkoitetaan omaa henkilökohtaista polkuaan eri lähteistä yhteen sovittaen luovaa wiccaa. Traditionalistit ovat jonkin tradition jäseniä, ja noudattavat sen tapoja vaihtelevassa määrin. Tänä päivänä enemmistö Suomen wiccoista on eklektikkoja ja harjoittaa uskontoaan yksin. Wiccaan liittyy luonnon syklien juhlistaminen ja niihin liittyvät rituaalit. Yleensä huomioidaan vuoden jakautuminen kahdeksaan ns. aurinkopyhään, sekä kuun vaiheet (täydet kuut ja/tai uudet kuut). Pyhää kirjaa ei ole. Ns. Varjojen Kirja on yksittäisen wiccan luoma kokoelma hänelle tärkeitä tekstejä, tai ryhmän, covenin taikka tradition jäsenille yhteinen. Covenilla tarkoitetaan ryhmää wiccoja, jotka harjoittavat uskontoa yhdessä. Coven voi olla hyvinkin muodollinen, valikoiva ja suljettu rakenne, jossa pyritään "täydellisen rakkauden ja luottamuksen" ihanteeseen, tai vapaampi jäsenten mieltymysten ja tradition mukaan. Avoimissa ryhmissä, joiden tarkoitus ja rakenne vaihtelee suuresti, ryhmästä saatetaan käyttää muita nimityksiä, kuten noitapiiri tai piiri.
(Teiologia: oppi jumalista.) Jotkut wiccat keskittyvät tiettyyn/tiettyihin yksittäisiin jumaluuksiin tai jumalperheisiin uskonnonharjoituksessaan, jotkut keskittyvät eri jumaluuksiin tilanteen mukaan, ja toisaalta on wiccoja, joilla on monoteistinen tai ateistinen uskonnonharjoitus. Panteismi, käsitys siitä että kaikki on jumaluuden/jumaluuksien osaa, on myös yleinen. Jotkut näkevät jumaluuden ihmisen ymmärtämättömissä olevana mysteerinä, ja Jumalatar ja Jumala ovat ihmiselle käsitettäviksi tehtyjä symboleja, helpommin samaistuttavissa olevia osia. Wiccat kunnioittavat uskonnonharjoituksessaan Suurta Jumalatarta, ja hänen puolisoaan Metsän Herraa/Sarvipäätä. Tämä näkemys perustuu käsitykseen kahdesta toisiaan tukevasta ja täydentävästä polariteetista, eikä ole jako hyvä-paha-akselilla. Jumalattareen ja Jumalaan voidaan liittää aspekteja ja käsiteryppäitä: esim. Jumalattaren yhteys maahan ja hedelmällisyyteen; Äiti Maa, tai yhteys kuuhun ja veteen: intuitioon ja henkiseen luovuuteen. Jumala yhdistetään usein metsään, villieläimiin, aurinkoon (Metsän Herra, Sarvipää, aurinkopoika, Apollo/Helios/Ra). Jumaluuksista voidaan myös käyttää esim. antiikin Kreikan, Rooman, Egyptin tai muiden alueiden mytologioiden mukaisia nimiä. On myös traditioita joiden uskonnonharjoitus keskittyy pelkästään Jumalattareen (esim. jotkut diaanisen wiccan suuntaukset). Yhteisiä teemoja ovat mm. - Jumalatar Sarvipään/Metsän Herran äitinä ja puolisona - Jumalan kuolema ja syntymä vuoden kierron edetessä - Jumalattaren matka kuolleiden maahan - Jumaluuden kokeminen immanenttina eli kaikessa läsnäolevana: luonnossa, ihmisissä ja vuoden kierrossa - Maapallon, tämän elämän ja maailman arvostaminen Syklinen muutos eroottisena elämän, kuoleman ja jälleensyntymän tanssina on suosittu teema wiccan symboliikassa, rituaaleissa ja liturgiassa. Vaikka monet wiccat uskovat reinkarnaatioon jossakin muodossa, ei siihen liity wiccassa buddhalaistyylistä pyrkimystä päästä pois elämien jatkumosta.
Ns. Wiccan Ohjeen (Wiccan Rede) sekä kolminkertaisuuden lain voidaan sanoa tiivistävän wiccan etiikan. Wiccan ohje kuuluu "tee mitä tahdot, mutta älä vahingoita". Kolminkertaisuuden lain mukaan kaikki ihmisen teot palaavat hänelle takaisin moninkertaisina maailman vuorovaikutteisuuden seurauksena.
Rituaaleja tehdään juhlapyhien (aurinko- ja kuupyhät) ja osallistujien elämänvaiheiden (esim. lapsen syntymä, rakkaussuhteen vahvistaminen, uuteen kotiin muuttaminen jne.) juhlistamiseksi, sekä esim. parantamiseen tai muihin vastaaviin tarkoituksiin. Wiccan rituaali sisältää kehän (pyhitetyn rituaalitilan) luomisen, Jumaluuden/Jumaluuksien invokaation eli kutsumisen olemaan läsnä rituaalissa, sekä mm. tanssimista, laulamista, ruoan ja juoman nauttimista, sekä lopuksi kehän sulkemisen kiitoksineen. Yleisiä rituaalivälineitä ovat athame (rituaaliveitsi) ja malja. Rituaaleissa voidaan käyttää myös mm. kelloa, luutaa, kynttilöitä, patoja, rumpuja, suitsuketta, rituaalikoruja, patsaita, miekkaa, sauvoja tai muita esineitä. Työkalujen symbolinen merkitys vaihtelee wiccan harjoittajan ja tradition mukaan. Athamea ja miekkaa käytetään vain symbolisesti, energiatyöskentelyyn. Wiccaan mysteeriuskontona liittyy usein ns. dedikaatio- eli omistautumisrituaali, jonka wicca voi tehdä päättäessään alkaa harjoittaa wiccaa uskontonaan. Rituaalin sisältö riippuu traditiosta tai yksinään harjoittavilla omista mieltymyksistä, ja usein sitä edeltää vuoden ja yhden päivän opiskeluaika. Wiccaan liittyy lisäksi initiaatiorituaaleja, jotka edellyttävät tiettyjen asioiden läpikäymistä. Nämä rituaalit littyvät mysteerien kohtaamiseen sekä henkiseen kasvuun wiccana, sekä tradition jäseneksi ottamiseen tai wiccan aseman muuttumiseen covenissa, tai osoituksena kehityksestä (kokemus, osaaminen, kyvyt) papittarena tai pappina.
Alt.religion.wicca-uutisryhmän FAQ - US Chaplain's handbook (USA:n armeijapastorin käsikirja, Wiccaa koskeva
|
|||
 |
||||
 |
||||
 |
||||
 |
||||
 |
||||
 |
||||
 |
||||
 |
||||
 |
 |
 |
||
