Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Esbat – Täydenkuun taika

Kirjoittaja on alexandrialainen ylipapitar, joka on kirjoittanut aikaisemmin netissä sekä paperijulkaisuissa nimimerkillä ”Harakka”. Kirjoittaja on sosiaalialan asiantuntija, jolla on myös kuvataiteilijan koulutustausta ja hän työskentelee sosiaaliohjaajana. Kirjoittaja on kiinnostunut ihmisen mielestä, visuaalisista elementeistä, historiasta ja kirjallisuudesta. 

https://www.freeimages.com/https://www.freeimages.com/
 
Kuvittele hetki maailmaa, jossa ei ole sähköä ja sähkövaloja. Ei katulamppuja, ei loisteputkia, ei autojen mustia teitä pyyhkiviä valokeiloja. Sellainen oli muinainen maailma. Esivanhempiemme todellisuus. Tuli antoi valoaan pimeydessä, mutta päre tai edes kokko ei valoaan pitkälle jakanut. Mitä esivanhempamme näkivät auringon painuessa horisontin taakse? Pimeyttä, tähdet ja kuun.
 
Kuun vaiheista ihmiset näkivät ajan kulun. Ei ollut kelloja eikä kalenteriappeja. Kirjassa Yläkuu ja alakuu Pöyhönen kuvaa ajan kulun seuraamista kuun avulla helpoksi ”ohut sirppi kasvoi vasemmalta, idän puoleiselta reunaltaan, täyttyi kahden viikon kuluessa palloksi, ja alkoi sitten seuraavien kahden viikon ajan vähentyä oikealta puoleltaan kadotakseen viimein muutamaksi yöksi kokonaan. Silloin se ”syntyi uudelleen”. Alkoi ”uusi kuu”.” Tästä syklisesti toistuvasta kehästä käytettiin nimitystä kuu-kausi ja sen pituus on 28 päivää (synodinen kuukausi on 29 vrk 12 h 44 min). Tämä ajanjakso jaetaan yleensä neljään n. 7 vuorokauden mittaiseen osaan, joita kutsutaan nimillä ensimmäinen neljännes, toinen neljännes, kolmas neljännes ja viimeinen neljännes. Nykyisestä virallisesta vuosikalenteristamme, joka ei enää seuraa kuuta, puuttuu ennen aikaan muutaman vuoden välein lisätty 13. kuukausi, jota Suomessa kutsuttiin nimellä vaahtokuu. Kalenterimme eivät siis enää suoranaisesti seuraa kuuta, mutta useissa kalentereissa on silti kuun neljä vaihetta merkittyinä. Vaikka keinovalot ovat mahdollistaneet ihmisten toiminnallisen ja aktiivisen vuorokauden pitenemisen, kuu vaikuttaa silti edelleen monenlaisiin rytmeihin ympärillämme ja itsessämme. Aikana ennen ensimmäisiä kuulentoja ja huipputeleskooppeja kuu kiehtoi ihmisten mielikuvitusta. Alla mykkäelokuvan aikakauden kuu-fantasiaa.


Kuu on erilaisissa tarinoissa ja myyteissä mielletty vaihtelevasti naiseen tai mieheen liittyväksi. Esimerkiksi feminiiniseksi tarinassa, jossa nainen kehrää rukilla ja rukki on kuu, jonka valo toisinaan himmenee naisen hiusten valahtaessa sen eteen aiheuttaen kuunpimennyksen (kuun kapeet) tai kuten seuraavassa pakanallistuneessa Neitsyt Maaria runossa:

”Nouse kuun keheä myöten,
tuoppa kuun kultasia,
päiväsen hopeisia,
ota kuppi kuun kylestä,
kauha päivän kainalosta!”

Vaihtoehtoisesti kuun yhteydessä on puhuttu ukosta, joka joko on kuu tai tekee toimiaan kuussa. Eri puolilla Suomea on puhuttu vähän eri tavoin myös Rahkosta tai Rahkosesta, joka on mielletty välillä kuun tervaajaksi tai kuun takojaksi riippuen paikkakunnasta ja perinteestä. Vertailun vuoksi japanilaisessa šintouskonnossa auringonjumaluus on nainen Amaterasu ja kuun jumala on mies Tsukuyomi. Muinaisessa egyptissä puolestaan Toth jumala, jonka hahmo oli ibis-lintu kuun sirpin kaltaisesti kaarevine nokkineen, oli kuun, magian, viisauden ja kirjoitustaidon jumala. Egyptiläisessä mytologiassa myös jumalattaret Isis ja Hathor on liitetty kuuhun. Lukemattomia muitakin jumaluuksia on kuuhun liitetty, joista voi lukea lisää esimerkiksi tästä Ylen jutusta. Se, että samassa asiassa löytyy myytillisesti molemmat sukupuolet ei ole yllättävää. Varsinkin, jos on tutustunut Carl Jungin ajatuksiin. Myytit ja tarinat heijastavat ihmisten sisäistä kokemusta. Jung ymmärsi, että kukaan ei ole täysin maskuliininen tai feminiininen, vaan miehessä elää sisäinen naiseus, jota hän kutsui animaksi ja naisessa elää sisäinen maskuliinisuus, jota hän kutsui nimellä animus.
 
https://www.freeimages.com/https://www.freeimages.com/
 
Kuuhun on eri kulttuureissa ja aivan erityisesti kaukoidässä, liitetty myös jänis, jonka hahmon ihmiset ovat mielessään nähneet piirtyvän kuun varjoista ja valoista. Kiinalaisessa myytissä jänis on jumalattaren kumppani, joka valmistaa survimella kulhossa elämän eliksiiriä. Kiinalaisissa kuvituksissa jäniksen työskentely survimen ja astian kanssa on visuaalisesti hyvin lähellä meille historiasta tutumpaa kirnuamista, jossa siinäkin painellaan pitkänomaista esinettä astian sisään rytmikkäästi. Symbolismi on ilmeisen selvää ja seksuaalisuuteen ja hedelmällisyyteen liittyvää ja tämän ymmärsi myös esimerkiksi keskiajan kristillinen kirkko, joka tunnetusti muutti vanhat pyhänä pidetyt asiat mieluusti ”paholaisensa” tekosiksi erityisesti, jos ne jotenkin liittyivät naiseen tai seksuaalisuuteen. Wiccassa samaa pyhää hedelmällisyyden symboliikkaa käytetään polariteettien kanssa työskentelyssä ja konkreettisimmin se näkyy Great Rite -rituaalissa. Jänis puolestaan itsessään on ollut Euroopassa hyvin vanha hedelmällisyyden symboli, joka monissa kulttuureissa on liitetty vahvasti jumalattareen.
 
© Mikko Leppänen© Mikko LeppänenWiccassa kuu liittyy yleensä Keski-Eurooppalaiseen tapaan naiseuteen ja jumalattareen. Mutta kuten yllä olevasta voimme päätellä, mikään ei ole mustavalkoista. Ei myöskään wiccalaisten polariteettien kanssa työskennellessä.

Kuu vaikuttaa ympärillämme olevassa luonnossa merkittävästi. Vaikuttavia elementtejä tunnetaan ainakin kaksi: kuun vetovoima ja kuunvalon vaikutus. Tiede -lehdessä. Kerrotaan esimerkiksi, että Australiassa korallit lisääntyvät kuun rytmissä: ”Koralliriutan miljardit pienet korallieläimet saavat samanaikaisen orgasmin, ja niiden siittiösolut värjäävät meren vaaleanpunaiseksi.”. Kuu vaikuttaakin maapallon vesiin ja yleistä tietoa onkin kuun vaikutus vuorovesi-ilmiöön. Jos muistamme, että ihminenkin on suurimmaksi osaksi koostumukseltaan vettä (lapsilla noin 70-85 %, aikuisella noin 50-70 % kehon painosta), ei ole mitenkään kaukaa haettua ajatella, että kuu vaikuttaa myös meidän sisällämme olevaan veteen.

Kuuhun liittyy myös kansanperinteessä ja luonnontieteessä opittua viisautta. Muinaiset suomalaiset ymmärsivät hyvin, miten suuri merkitys eri kuun vaiheilla oli kaikenlaisiin arkisiinkin toimiin. Jos pidämme mielessämme sen, miten yllä olevassa Tiede -lehden linkissä kerrotaan kuun vaikuttavan erilaisiin eläimiin, ymmärrämme sen vaikuttavan myös kasvillisuuteen. Ja luonnon ehdoilla eläneet esivanhempamme varmasti olivat hyvin tietoisia näistä vaikutuksista. Nämä tiedot ovat perustuneet sukupolvelta toiselle annettuun kokemukseen perustuvaan suulliseen perimätietoon ja toisinaan magiaan.

”Kaikki kylvöt pitää tehdä alkukuussa; ne silloin paremmin menestyvät.”

”Täysikuulla tehdään kynttilät, muuten ei tule valoisia.”

”Täydenkuun aikana ja etelätuulella kalamerta pitää aloittaa.”

”Jos lehdekset (vastakset) hakataan alakuulla, niin ne puut, joista niitä otetaan, kuolevat.”

Perinteisesti ajattelussa on noudatettu ajattelusuuntaa, jossa kaikki minkä halutaan kasvavan, kehittyvän, säilyvän ja lisääntyvän on tehty kuun kasvavassa vaiheessa uudesta kuusta eteenpäin ja kaiken, minkä toivotaan vähenevän, poistuvan, tuhoutuvan tai katoavan on tehty täydenkuun ja uuden kuun välisenä aikana. Uusi kuu ja täysikuu ovat käännekohtia kahden vaiheen välillä ja siksi myös suomalaisessa perinteessä ne ovat olleet erityisen pyhiä.

Lähin kohde jossa voimme huomata kuun ja ihmisen elämänrytmin yhteyden on naisen keho. Jos valosaaste ja hormonaalinen ehkäisy ei pääse sotkemaan hedelmällisessä iässä olevan naisen kuukautiskiertoa, sen voidaan havaita seuraavan kuun rytmiä. Tällöin ovulaatio eli suurin todennäköisyys tulla raskaaksi osuu täyden kuun aikaan ja vastaavasti kuukautiset osuvat uudelle kuulle. Samoin on huomattu, että paljon yhdessä aikaa viettävien naisten hormonaalinen kierto alkaa ajan kuluessa synkronoitua, jolloin on tavallista, että läheisillä ystävättärillä tai saman perheen hedelmällisessä iässä olevilla naisilla on kuukautiset tai ovulaatio samanaikaisesti. Naisen keho, joka aloittaa joka kuukausi uuden syklisenä toistuvan kierron: uuden alun, kukoistuksen, laskun ja tuhon, on hyvin konkreettinen ja omalla tai läheisten keholla elettävä kokemus kuun voimasta mieleen, ruumiiseen ja ihmisen elämään. Käärme nahkansa luovana on ollut muinaisen ihmisen mielestä kuin itsensä aina uudelleen synnyttävänä olento. Ja käärme on usein ollutkin vanhoissa myyteissä jumalattaren, uudistumisen ja jälleensyntymisen symboli.


Farrarit kirjassaan The Witches´ Goddess kertovat, että ihmismiehen rooli vanhemmuudessa ei ollut mikään viimeaikainen keksintö, vaan sen ajatus oli päällekkäinen ja punoutunut vanhaan uskomukseen siitä, että kuu oli naisen todellinen hedelmöittäjä. Farrareiden mukaan jotkin heimot uskoivat, että miehen tehtävä oli naisen väylän avaaminen kuun hedelmöittävälle vaikutukselle. Toiset heimot puolestaan uskoivat, että vaikka suurin osa raskauksista oli miehen ja naisen välisen yhdynnän seurausta oli silti olemassa erityisiä ”kuun lapsia” ja tätä ajatusta on käytetty monen kuninkaan kohdalla. Farrareiden mukaan kuun lapsiksi miellettävät käyttivät usein kuunsirpin symbolia kruunussaan. Espanjankielisessä traagisessa kappaleessa ”Hijo de la luna” eli ”kuun poika” kerrotaan tarina, jossa romaninainen rukoilee kuuta antamaan itselleen miehen, johon on rakastunut. Kuu lupaa naiselle miehen, mutta sanoo vaativansa naiselta tämän esikoislapsen maksuna. Kuu sanoo syyksi: ”..koska se, joka oman lapsensa uhraa, jottei olisi yksin, vähän häntä rakastaisi.”. Nainen saa haluamansa miehen, mutta kun hän synnyttää lapsen se onkin valkoinen kuin kärpän turkki ja jolla on harmaat silmät. Mies uskoo, että nainen on pettänyt häntä toisen miehen kanssa (koska ei tiedä kuun osuudesta) ja surmaa naisen. Kuu ottaa poikansa luokseen taivaalle. Tarinan mukaan, kun lapsi on onnellinen on kuu täysi, ja kun lapsi itkee kuu vähenee muodostaakseen lapselle keinun, jossa tätä keinuttaa. Tarina esitetään alla olevalla musiikkivideolla.

 

 
Farrareiden mukaan aurinko symboloi tietoisuuden valoa, joka valaisee epäilyksen ja epävarmuuden pimeät nurkat. Aurinko symboloi vuosittaista Äiti Maan hedelmöittymistä. Se symboloi tarkoituksenmukaista ja tarkoituksellista toimintaa ja selkeyttä ja liittyy Farrareiden mukaan jumaluuteen. Farrarit toteavat kuun puolestaan symboloivan rauhallista, lempeää valoa, joka valaisee alitajunnan, intuution, magian ja mysteerien rikkauksia. Jälkimmäiset ovat jumalattaren toimintoja. Jungin mukaan kuu ei edusta meille ainoastaan naisen tietoisuutta, mutta myös miehen tietoisuutta silloin, kun se laskeutuu yön pimeään syliin eli alitajuntaan, jossa esimerkiksi tunteet, vietit ja vaistot elävät. Farrarit toteavat, että tämä voisi vaikuttaa siltä, ettei naisella täten olisi alitajuntaa. Farrareiden mukaan vastaus on, että nainen on väylä molempien sukupuolten alitajuntaan ja siksi luonnostaan lähempänä ja ymmärtäväisempi alitajuisia virtoja kohtaan. Farrareiden mukaan mies puolestaan on enemmän ”kotonaan” päivätietoisuudessa. Tämä on tietenkin yleistys, sillä yksilökohtaista variaatiota löytyy paljon.
 
Symbolit ovat alitajuntamme kieli ja siksi symboleilla on wiccalaisissakin rituaaleissa suuri merkitys. Toimivimmat symbolit ovat yhteisiä sekä kollektiivisessa alitajunnassamme että henkilökohtaisessa alitajunnassamme. Wiccoille kuu on jumalattaren arkkityyppinen symboli. Farrarit toteavat jalkojemme alla olevan maan olevan Hunnutettu Isis, jumalatar verhoutuneena luonnon moninaisuuteen. Hänen toinen puoliskonsa on Hunnuton Isis, öisen taivaan jumalatar, joka kaataa hiljaa mysteerinsä sielumme ikkunasta sisään.

© Laura W.© Laura W.
 
Traditionaaliset wiccat kokoontuvat coveneissa tai tekevät itsenäisesti rituaaleja usein täyden kuun aikaan. Kuuluisassa Doreen Valienten runossa The Charge of the Goddess sanotaan:

”Milloin ikinä teillä on tarve mille tahansa, kerran kuussa ja parasta kun on täysikuu, kerääntykää yhteen jonnekin salaiseen paikkaan ja jumaloikaa minun henkeäni. Minun, joka olen kaikkien noitien kuningatar.”
(vapaa käännös, lähde: Doreen Valiente Foundation)

Tätä kokoontumista kutsutaan wiccojen keskuudessa nimellä Esbat. Rituaalin olennaisina osina on rituaalisen kehän muodostaminen tradition mukana perinnöksi saaduin keinoinen, jumalattaren kutsuminen jota nimitetään Drawing Down the Mooniksi eli kuun alas vetämiseksi ja jumalattaren ja jumalan yhtyminen.
Gerald Gardner kirjoittaa kirjassaan Witchcraft and the Book of Shadows, että jonkin asian esittäminen todella saa omaksumaan sen asian luonteen. Tämä on perustavanlaatuista magiaa. Gardner mainitsee esimerkkeinä kivikautisen ihmisen luoman saviveistoksen, joka esittää saaliseläintä tai luolamaalauksen saaliseläimestä. Tuntemalla saaliseläimen nimen ja olemuksen metsästäjä maagisesti vangitsee eläimen ja hallitsee tätä. Kun metsästäjä teki rituaalin, jossa iski keihään seinämaalaukseen, hän vangitsi saaliin hengen ja lähtiessään metsälle hänen tahtonsa manifestoitui saadun saaliin muodossa. Muinaisilla suomalaisilla on ollut myös tämän tyyppistä metsään, metsän haltijaan ja kaikenlaiseen metsänväkeen liittyviä uskomuksia. Esimerkiksi karhun oikea nimi oli niin pyhä ja maaginen, että sen käyttö oli tarkkaan säädeltyä ja tästä syystä kiertonimityksiä, kuten ”mesikämmen”, käytettiin. Suomessakin runoihin on varmasti liittynyt rituaalisia toimintoja rituaalisten nimien ja sanojen lisäksi, mutta paljon tietoa on kadonnut kulttuurimme muuttuessa.
 
Nykypäivän noidat käyttävät kuitenkin edelleen tämän kaltaista maagista työskentelytapaa. Gardner kirjoittaa, että esittämällä jumalattaren osaa rituaalissa ylipapittaren katsotaan olevan yhteydessä jumalattaren kanssa. Samoin ylipapin esittäessä jumalaa rituaalissa hän tulee yhdeksi jumaluuden kanssa. Jumalan aspekteina ovat lohduttaja ja kuolema, jotka tuovat jälleensyntymän. Jälleensyntymän mysteeriä pohtiessa kannattaa muistaa sen ajatuksen kietoutuminen yllä kuvattuun kuun sykliseen rytmiin, elämän kiertokulkuun ja rytmiin, joka toistuu myös naisen kuukautiskierrossa. Gardner toteaa noitien hyvin tiedostavan, että tämä jumaliin yhteydessä oleminen ei tapahdu joka kerta, kun ylipapitar tai ylipappi ottaa jumaluuden roolin rituaalissa. Mutta tekemällä rituaalia wiccat tuntevat transsin vaikutuksen ja tietävät. Tällöin kyse ei ole tietoisesta päivätajunnan pohdiskelusta, vaan kuun valtakuntaan kuuluvasta suggestiosta ja alitajunnan työstä, jonka tehtävänä on avata ovi. Wicca on kokemuksellisuuteen perustuvaa sen sijaan, että se nojaisi opinkappaleisiin ja käskyihin, kieltoihin ja kehotuksiin. Gardner toteaakin: ”Jollet koe sitä itse, et ikinä usko. Kun olet sen kokenut, sinä et usko, sinä tiedät.”. Drawing Down the Moon rituaalissa ovat läsnä jumaluudet, magia ja mysteeri. Kokemuksellisuus ja elämys ovat avain.
 
Teksti: Laura W.
 
Lähteet:
 
Crowley, V. 1999. Jung a journey of transformation. Exploding his life and experiencing his ideas. Quest Books Teosophical Publishing House: Illinois
 
Farrar, J. & Farrar , S. 1987. The Witches´ Goddess. Phoenix Publishings Inc.: USA
Gardner, G. 2004. Witchcraft and the Book of Shadows. The Definitive Record of the Practises of Wicca. I-H-O Books: Enfland

Hague, N. 2017. The Hare, the Moon Egg & the Goddess of Easter. https://neilhague.com/index.php/2017/04/07/the-hare-the-moon-egg-the-goddess-of-easter/

Harva, U. 1948/2018. Suomalaisten muinaisusko. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki

Krabbe, K. 2018. Kuun kierto ja kuukautiset. http://naiseudenvoima.com/kuun-kierto-ja-kuukautiset/

Krohn, K. 1915/2008. Suomalaisten runojen uskonto. Salakirjat: Helsinki

Leppänen, M. 2011. Esoteerinen maantiede ja periferiaterapia. http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/11/keskiaikaisten-kirkkojen.html

Northrupp, C. 2018. Wisdom of the Menstrual Cycle. Honoring the Sacred Moon Cycle. https://www.drnorthrup.com/wisdom-of-menstrual-cycle/

Owlcation 2018. The Moon Rabbit in Legend and Culture. https://owlcation.com/social-sciences/moon-rabbit#

Pöyhönen, A. 2005. Yläkuu ja alakuu. Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä. Gummerus Kirjapaino Oy: Vaajakoski

Terve.fi 2018. Kehon nesteiden määrä. https://www.terve.fi/artikkelit/kehon-nesteiden-maara